Rodun historiaa
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ryhmä aktiivisia metsästäjiä erosi jäsenmäärältään vahvasta kettuterrierikerhosta tähtäimenään luoda rotu, joka olisi tarkoitettu pelkästään metsästyskäyttöön.
Kokeneet metsästäjä-kynologit Rudolf Friess, Walter Zangenberg ja Carl-Erich Grünewald päättivät kasvattaa luolametsästykseen soveltuvia mustaruskeita metsästyskoiria. Sattuma tuli heidän avukseen. Hagenbeckin eläintarhan johtaja Lutz Heck lahjoitti Walter Zangenbergille neljä mustaruskeaa terrieriä, joiden sanottiin polveutuvan puhdasrotuisista kettuterriereistä. Näillä neljällä koiralla aloitettiin saksanmetsästysterrierin jalostus. Samoihin aikoihin tohtori Herbert Lackner liittyi rodun kehittäjiin. Taitavien risteytysten (vanhan englantilaisen karkeakarvaisen terrierin ja walesinterrierin kanssa) ja monien vuosien intensiivisen kasvatustyön ansiosta onnistuttiin vakiinnuttamaan rodunomainen ulkomuoto. Jalostuksessa painotettiin käyttöominaisuuksia ja kasvatettiin monipuolisia, kovia, hyvin riistaa haukkuvia ja vesityöskentelystä pitäviä metsästyskoiria, jotka olivat ehdottoman metsästysintoisia ja koulutettavissa. Saksanmetsästysterrierikerho perustettiin vuonna 1926. Edelleenkin kasvatustyössä painotetaan eniten rodun metsästysominaisuuksia, kovaa luonnetta, rohkeutta ja toimintatarmoa.
Käyttötarkoitus
Saksanmetsästysterrieri on monipuolinen metsästyskoira, joka soveltuu erityisesti luolametsästykseen sekä riistaa karkoittavaksi koiraksi. Rotu luokitellaan FCI:n käyttökoiriin ja ryhmään 3.
Miten saku tuli Suomeen?
Vuonna 1974 sitten innokas luolametsästäjä Teppo Hämäläinen sai kuulla että norjalaisilla olisi uusi luolakoirarotu, saksanmetsästysterrieri, jolla voitettiin kuulemma kokeet aina Norjassa ja Ruotsissa. Mikä parasta nämä koirat uskalsivat käydä myös kettuun kiinni. Niin alkoi kirjeenvaihto, alkuun tiedusteltiin Norjan kennelliittosta sakun kasvattajia. Aikanaan tulikin vastaus jossa oli kasvattajien yhteystietoja. Seuraavaksi lähtivät kirjeet kasvattajille, jossa tiedusteltiin mahdollisuuksia ostaa pentu. Yksi vastaus saatiin Akkis kennelin omistajalta. Hänellä oli näitä ihmekoiria, mutta niitä ei myydä kuin metsästäjille. Pitkällisen kirjeenvaihdon ja vakuuttelun jälkeen viimein norjalainen vakuuttui siitä, että koira olisi tulossa tosiaankin metsästäjälle. Hän lupasi seuraavasta pentueestaan narttupennun Suomeen. Viimein tuli aika jolloin pentu oli luovutusikäinen. Pentu saapui Helsinkiin lentokoneella ja vastassa oli koko Hämäläisen perhe. Rahtitavaraterminaalissa oli vankka puulaatikko. Se oli valmistettu osittain lankusta. Teppo kertoo katselleensa epäluuloisena laatikkoa ja arvailleensa minkälainen peto sen sisältä mahtaisi löytyä, kun laatikkokin oli noin mahtava. Varovasti kurkistettiin laatikkoon, sieltä katseli pieni musta koiranpentu pikisilmillään ja töpöhäntä heiluen. Lasten kanssa pentu oli heti hyvä kaveri ja söi lakritsia varsin hyvällä ruokahalulla. Teppo Hämäläinen katsoi koiraa varsin epäluuloisena; tuonko pitäisi muka ajaa kettu ulos luolasta? Taisivat rahat mennä hukkaan. Akkis Fanny alkoi kuitenkin kehittyä varsin nopeasti ja oli hyvin terhakka koiranpentu ja osoitti riistaverisyytensä jo nuorena. Se saattoi itsepintaisesti tehdä töitä puutarhassa vaikka koko päivän myyrän kololla.
Kun Teppo Hämäläläinen päätti astuttaa Fannyn, sulhasta ei kuitenkaan löytynyt Norjaa lähempää. Alvin Mogensen omisti Sobben nimisen uroksen, jolla oli sama isä kuin Fannyllakin, Sfömmens Fyrste. Sukusiitos oli läheinen, mutta valinnan varaa ei ollut ja Fyrste oli hyvä periyttäjä. Astutuksen tuloksena syntyi yksi pentu, Suomen ensimmäinen kaksoisvalio Repometsän Papu. Siihen koiraan oli varastoitu kaikki se hurjuus mikä sakuista löytyy. Sakun maine alkoi pikkuhiljaa kasvaa ja kiinnostus lisääntyä metsästäjien keskuudessa. Teppo lähti Norjaan hakemaan koiralastia Suomeen. Tuliaisina oli neljä koiraa, josta yksi aikuinen uros, Figge. Pennut saivat nimekseen Rommi, Affe ja Tina. Seuraavaksi Teppo sai kuulla, että ruotsalaiset olivat hankkineet Saksasta hyvän siitosuroksen, Ares vom Eicenhofin ja varasi pennun siitä. Näin tuli kaksoisvalio Chicko Suomeen. Jo pentuna näki että koirassa oli sitä jotain. Neljällä koekäynnillä koirasta tuli käyttövalio (yksi kerta oli niin nopea, ettei tuomari kerinnyt arvostella sitä). Chickoa käytettiin paljon siitokseen ja jälki oli poikkeuksellisen hyvää. Tuomisto & kumppanit ostivat Chickon veljen Denbis Cay:n Suomeeen. Näin veljeksistä alkoi saksanmetsästysterrierin huima kehitys Suomessa. Voidaankin sanoa, että nämä koirat olivat yksiä kulmakiviä suomalaisessa saksanmetsästysterrierijalostuksessa. Näistä koirista on periytynyt lähes jokainen Suomessa elävä saku ja pitkälti niiden voimakas riistavietti on pitkälti perua tältä Göteborgin matkalta.
Seuraava merkittävämpi kulmakivi onkin ollut Multi Ch Nyebys Ello. Ello syntyi vuonna 1985 Ruotsissa. Koira on yksi menestyneimpiä saksanmetsästysterrieriä, mitä Suomessa on koskaan ollut. Ello oli varhaiskypsä ja se osallistuikin ensimmäisiin luolakokeisiinsa treenaamattomana 9 kk vanhana. Tuomarina toimi Paula Heikkinen-Lehkonen ja tulos oli maksimipisteet B44, maininnalla ”pidän tätä koiraa erittäin lahjakkaana”. Ellosta tulikin käyttövalio kolmella kokeella maksimipistein. Näyttelymenestys on todella maksimaallinen 6 x sertti ja 5 x cacib. Vuonna 1989 Messukeskuksessa Suomen Kennelliiton. 100-vuotisnäyttelyssä Ellon menestys jalostuskoirana kruunasi sen uran. Ellon ryhmästä tuli BIS.
Rajojen avautumisen myötä vuonna 88 saapui Suomeen suoraan Saksasta, rodun kotimaasta, Condor vom Hungergraben. Seuraavana vuonna samasta yhdistelmästä tuotiin vielä kolme koiraa Dacsh, Dago ja Dascha. Näiden koirien merkittävä panos suomalaisessa koirakannassa on erittäin hyvin näkyvissä tänä päivänä. 90-luvulla on tuotu koiria pääasiassa Saksasta ja Ruotsista, myös joitakin koiria Tzekkoslovakkiasta ja Virosta. Vuosituhannen vaihteessa puolestaan Saksasta ja Ruotsista. (artikkeli on koottu Ärinätorilehdessä olleista kirjoituksista sekä Jari Hämäläinen muistelmista)